Eläinkuitujen päärakennusaineena ovat proteiinit, eli valkuaisaineet.
Eläinkuituihin kuuluvat:
- Villa
- Jalot karvat = vuohien karvat (mm. mohair, kashmir) ja kamelien heimon eläinten karvat (mm. alpakka, kameli, laama)
- Karkeat karvat = turkiskarvat (mm. angora, minkki, majava) sekä jouhet ja harjakset
- Höyhenet ja untuvat
- Kehrääjähyönteisten kehräämät kuidut (silkki, villisilkit)
VILLA
Villaksi kutsutaan lampaasta saatavaa kuitua. Lammas on yksi vanhimmista kotieläimistämme. Villa on tiettävästi vanhin tunnettu eläimestä saatu tekstiilikuitu. Suomessakin lammas tunnettiin jo rautakaudella, ja siksi meillä on useampia omia maatiaisrotuja, esimerkiksi suomenlammas ja kainuunharmas.
Suurimpia villan tuottajamaita ovat Australia, Kiina ja Uusi-Seelanti. Englanti oli aikoinaan maailman johtava villateollisuusmaa ja kehitti määrätietoisesti lampaahoitoa myös siirtomaissaan, kuten Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, jotka ovat nykyään merkittävimpiä villan tuottajia.
Lammasrodut jaetaan neljään pääryhmään villatyypin mukaisesti.
1) Pelkkää alusvillaa tuottavat rodut
2) Pelkkää peitinvillaa tuottavat rodut
3) Edellisten risteytykset
4) Sekavillaa tuottavat rodut
Villan lisäksi lampaita tuotetaan myös lihan ja vuotien vuoksi. Lisäksi jotkut hienot juustot on tehty lampaanmaidosta.
Lammasroduista ehkä parhaiten tunnettuja täällä Suomessa taitavat olla kotimainen maatiaisrotumme suomenlammas, joka kuuluu sekavillan tuottajiin (4) sekä pehmeävillainen merinolammas, joka kuuluu pelkkää alusvillaa tuottaviin (1).
ALPAKKA
Alpakka (Vigugna pacos) kuuluu kamelien heimoon ja sen tuottamaa villaa pidetään heimon arvokkaimpana. Saman heimon lajeista myös laaman (Lama glama) villaa käytetään paljon.
Laamaeläinten esi-isiä käytettiin kuormajuhtina vaikeakulkuisilla vuoristoreiteillä Amerikassa.
Perussa tuotetaan suurin osa alpakan villasta. Myös Boliviassa on merkittävä määrä alpakoita.
Kuvissa on suomalaisia alpakoita, eli ne menestyvät hyvin myös meikäläisissä oloissa. - Alpakkakuvat Katriina Mähönen
MOHAIR
Mohairkuitua tuottaa angoravuohi Capra aegagrus hircus, joka on alkujaan kotoisin Tiibetistä, Himalajan rinteiltä. Angoravuohi-nimitys tuli Turkin Angoran maakunnan mukaan ja se kertoo ajasta, jolloin mohairia pidettiin turkkilaisten yksinoikeutena, eikä raakavillaa tai eläimiä saanut viedä ulkomaille.
Angoravuohi keritään ensimmäisen kerran noin 8 kuukauden iässä ja se tuottaa kehruukelpoista villaa noin 6 vuotta.
Mohairkuidusta suurin osa tuotetaan Etelä-Afrikassa, ja toinen suuri tuottajamaa on USA. Mohairin hinta on korkea ja saatavus vaikeaa, koska angoravuohi on kasvuympäristönsa suhteen erityisen vaativa.
ANGORA
Angoraksi kutsuttua kuitua saadaan angorakanista (Oryctilagus cuniculus angorensis), joka on oletettavasti kotoisin Turkista, Angoran maakunnasta.
Angoran päätuottajamaita ovat Kiina, Ranska ja Chile, mutta angorakanien kasvatus on levinnyt moniin muihinkin maihin sivuelinkeinoksi.
Kuvissa on suomalaisia angorakaneja, eli myös Suomessa on pienimuotoista angoran tuotantoa. - Angorakuvat: Aulimaija Luukkonen
SILKKI
Yleisesti "aitona silkkinä" pidetään mulperiperhosen (Bombyx mori) toukan kehräämää säiettä, kun taas muiden kehrääjähyönteisten kehräämät säikeet ovat erilaisia villisilkkejä.
Toukka kehrää muodonmuutoksensa suojaksi kotelokopan, eli kokongin, josta silkkikuitu saadaan. Perhosen muodostuminen kestää noin kolme viikkoa, jonka jälkeen perhonen rikkoo kokongin tullessaan sieltä ulos. Tästä syystä ne kokongit, joista silkkikuitu halutaan talteen, käsitellään kuumalla ilmalla tai höyryllä, jolloin toukka kuolee. Perinteisesti kokongeja on myös keitetty.
Silkin kelauksen jälkeen kuolleet toukat kerätään ja hyödynnetään ravintona. Ne ovat erityisesti kiinalaisen ruokapöydän herkkuja.
Silkin tuotanto pysyi noin 3000 vuoden ajan Kiinan keisarillisen hovin varjeltuna salaisuutena. Tällöin silkki muodosti tärkeän tulonlähteen Kiinalle, ja sitä myytiin painostaan kultaa. Eurooppaan silkki tuotiin kamelikaravaaneilla 10 000 kilometrin mittaista silkkitietä pitkin. Nykyisin silkin tärkeimmät tuottajamaat ovat Kiina ja Intia. Myös Japani on aiemmin tuottanut paljon silkkiä, mutta nykyään se on siirtynyt ennemmin silkin jalostajaksi ja käyttäjäksi, ja luopunut raakasilkin tuotannosta.