Mikä neuloosi?
Neuloosi on ikävänkuuloinen sana. Se viittaa sairauteen, kuulostaa peräti mielen sairaudelta, koska siihen ei sairastuta vaan hurahdetaan. Näitä kahta ilmaisua käytetään mediassa nykyisin lähes päivittäin. Viimeksi ne esiintyivät 13.1.22, Helsingin Sanomissa sivulla C9 kokosivun kirjoituksen otsikossa ja ingressissä. Miksi näitä ikäviä sanoja käytetään? ”Mistä neuloosiisa on kyse”, ihmettelee myös kyseisen lehtijutun tekijä Katja Lehtinen. Jutusta ei kuitenkaan selviä vastausta kysymykseen, ainoastaan tämän sairauden oireita ja niiden aiheuttamia vaikutuksia esim. villalankojen menekkiin siinä vain kuvaillaan.
Ei, neuloosissa ei ole kyse koulujen käsityönopetuksesta, eikä syy tähän epidemiaan ole käsityönopettajissa, vaikka kyllä voisi ollakin. (Mikä hykerryttävä ajatus!) Se että tämä ilmiö huomattiin lienee kyllä koronaepidemian syy tai sen ansio, mutta itse ilmiö on nähdäkseni osoitus ihmisen hämmästyttävässä resilienssissä, eli palautumiskyvyssä. Se tarkoittaa kykyä sopeutua kriiseihin ja vaikeisiin tilanteisiin, tarttua toimeen, ratkaista ongelmia ja selviytyä. Seuraavassa esitän lyhyesti neljä argumenttia, joilla perustelen tätä näkemystäni.
- Käyttöesine on luotettava ja antaa käyttäjälle turvallisuuden tunteen.
Tutkijat ovat keskustelleet paljon siitä erottaako esineen käytettävyys toisistaan käsityötuotteen ja taideteoksen siten, että käsityötuote on käyttöesine ja taideteos on ei-käyttöesine. Itse olen taipuvainen hylkäämään tämän erotteluperusteen. Pikemminkin on niin, että sekä käsityötuote että taideteos voivat molemmat olla joko käyttöesine tai ei-käyttöesine (ks. tarkemmin Kojonkoski-Rännäli 2014, 68-75). Silti kukaan ei voi kieltää sitä, että käsityönä tehdyt tuotteet ovat useimmiten tarkoitetut juuri käyttöesineiksi. Niissä ilmenevää luovuutta on sanottu arkipäivän luovuudeksi (Gauntlett 2012, 75-76). Myös neuloosiksi sanotun ilmiön yhteydessä tarkoitetaan nimenomaan käyttöesineiden tekemistä neuloen, usein ne ovat sukkia, mutta voivat olla myös muita lämmittäviä vaatteita kuten neulepuseroita.
Martin Heidegger on päässyt hyvin lähelle kokemuksellista todellisuutta analysoidessaan Vicent van Gogh’in maalausta Kenkäpari. (Kuva alla)
Heideggerin kääntäjät käyttävät näistä käyttöesineistä termiä tarvike / väline. Heidegger kertoo, että vasta tämän maalauksen äärellä hänelle selvisi, mitä merkitsee jonkun esineen oleminen tarvikkeena tai välineenä. Se merkitsee soveltuvuutta ja luotettavuutta, ja sellaisena se luo turvallisuuden tunteen käyttäjälle. (Heidegger 1998, 31-33; ks. myös Kulmala & Ryynänen 2021, 25-32.)
- Käsin tekeminen edistää tekijän hyvinvointia.
On paljon tutkittua tietoa siitä, että käsityön tekeminen edistää tekijän hyvinvointia. Tiedetään, että se rauhoittaa, kun elämä on stressaavaa, se auttaa keskittymään ja kokoaa kiireen repimän ihmismielen, viihdyttää ja lohduttaa (ks. esim. Pöllänen, 2017). Näistä käsityön tekemisen vaikutuksista meillä on myös kokemuksellista tietoa, meillä jotka teemme käsitöitä. Kun on paha olla, ahdistaa ja pelottaa, etsimme keskeneräisen neuletyömme ja käperrymme sohvan nurkkaan neulomaan. Se on kuin zen-harjoitus. Ajatus selkenee, hengitys tasaantuu, ideoita putkahtelee mieleen ja ratkaisu ongelmaan alkaa hahmottua.
Suomessa, jossa teollistuminen tapahtui varsin myöhään ja nopeasti, on vielä ihmisiä, jotka hallitsevat neulomiseen taidon. Emme ole ehtineet museoida käsityötä, vaikka se ei niin tärkeää taloudellisesti olekaan kuin ennen. Ymmärsimme sen arvon ja kehitimme sille omat tieteenalat (käsityötiede, slöjdpedagogik) voidaksemme kehittää käsityönopetusta ja oppiaksemme ymmärtämään sen merkitystä uudessa ajassa.
Kun koronaepidemia alkoi levitä maailmalla ja uhkasi ihmisten terveyttä ja yhteiskunnan toimintakykyä, moni suomalainen muisti taas villalangan lämpimän tunnun, isoäidin neulomat sukat, kevyen pehmeät hartiahuivit ja lämpimät neulepuserot. Turvallisuuden tunnetta pelottavassa tilanteessa toivat pitkät, hiljaiset iltapuhteet neuletyön parissa. Huoli läheisten ja ystävien hyvinvoinnista herätti innostuksen tehdä juuri heille suunnitellut, lämpimät villasukat. Ei ole ihme, että puikot alkoivat kilistä täällä pohjan perukoilla, ja sitä tapahtui myös muualla maailmassa.
- Käsin materiaalia työstäessään tekijä kokee yhteyden materiaaliseen maailmaan.
Maailmallisuus ihmisessä kaipaa yhteyteen materiaalisen maailman, eli luonnon kanssa. Sen voi saavuttaa mm. työstämällä luonnosta saatua materiaalia omin käsin ja käsityövälinein. Maailmallisuus ihmisessä on ruumiillisuutta ja liikkuvuutta sekä niihin perustuvia taitoja (Klemola, 1991, 107).
Ihminen kohtaa muun olevan maailmassa käsilläolevuutena. Hän ottaa käsilläolevan huomioon ja huolehtii siitä, katsoo perään (Umsicht), sanoo Heidegger. Kysymys on käytännöllisestä toiminnasta maailmassa, käsilläolevan maailman käyttämisestä välineenä ja materiaalina. Se on huolehtien valmistamista ja korjaamista. Näin tehtyjen teosten ja tuotteiden yksinkertaisissa käsityömuodoissa on viittaus paitsi materiaaliin ja käyttötarkoitukseen, myös työn tekijään ja tuotteen käyttäjään. (Heidegger 2001, 98, alaviite 88; 99-100; 114-117.)
- Käsityön tekijä kokee terveytensä ja toimintakykynsä ilmenevän työnsä tuotteissa.
On tärkeää, että ihmisen maailmassaolon paikka, hänen ruumiinsa, on terve ja toimintakuntoinen. Sitä varten hänen on pitkäjänteisesti harjoitettava kuntoaan ja taitojaan. Harjoituksen tulokset ovat näkyviä myös muille ihmisille. Niiden kautta ihminen ilmenee itselleen ja muille omana itsenään. (Klemola 1991, 93.)
Kun käsityönä tehdyn tuotteen antaa jollekin sitä tarvitsevalle, tekijän terveys ja suorituskyky korostuvat, ne ikään kuin kantavat hedelmää. Tämä näkyi sota-aikana, kun kotirintamalta lähetettiin sotilaille sukkia ja muita lämpimiä vaatteita. Se tulee esiin myös korona-aikana. Neulominen toisille on tärkeämpää kuin itselle tekeminen. Se on kuin esirukous. Sillä jaetaan turvallisuutta ja selviytymiskykyä muillekin.
Sain nämä sukat (kuva alla) ystävältäni äskettäin. Sen tuntui hämmästyttävän hyvältä. Olen paljon itselleni tehnyt ja muillekin jotain antanut. Sukkia en juurikaan ole tehnyt, en tiedä miksi. Ja nyt sain ystävän tekemät, omannäköiset sukat. Saaminen ja antaminen on uskomaton voimavara!
Lähteet
Gauntlett, D. 2012. Making is Connecting. The social meaning of creavity, from DIY and knigting to You Tube and Web 2,0. Cambribge.
Heidegger, M. 1998. Taideteoksen alkuperä. Suomennos ja alkusanat Hannu Sivenius. Kustannusosakeyhtiö Taide. Helsinki.
Heidegger, M. 2001. Oleminen ja aika. 2. painos. Suomentanut Reijo Kupiainen. Vastapaino. Jyväskylä.
Klemola, T. Liikunta tienä kohti varsinaista itseä. Liikunnan projektien fenomenologinen tarkastelu. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta. Voll. XII.
Kojonkoski-Rännäli, S. 2014. Käsin tekemisen filosofiaa. Turun yliopiston opettajankoulutuslaitos. Rauman yksikkö.
Kulmala, P. & Ryynänen M. 2021. Väline taideteoksena, taideteos välineenä. Viihteen ja taiteen välitiloja Martin Heideggerin tuotannon valossa. Niin & Näin 4/2021, 25-32.
Lehtinen, K. ”Suomalaiset hurahtivat neulomiseen”. HS 13.1.2022 C9.
Pöllänen, S. 2015. Käsin tehtyä hyvinvointia: Käsityö psyykkisen hyvinvoinnin tuottajana. Teoksessa Aura Kivilaakson, Marketta Luutonen ja Leena Marsio (toim.) Itsetekemisen perinne. Käsityöt elävänä perintönä. Museovirasto. Helsinki, 73-85.