Chenillematto


Tervetuloa opiskelemaan chenilletekniikkaa!

Chenilletekniikalla saat aikaan samettisen pehmeää pintaa. Voit tehdä tekniikalla kokonaisen tuotteen tai osan siitä. Esimerkiksi kylpyhuoneen matosta tulee tällä tekniikalla pehmoinen ja nopeasti kuivuva.


Kankaita asetetaan vähintään viisi päällekkäin.

Ekologisen tuotteen saat, kun esimerkiksi värjäät vanhoja lakanoita tai käytät hyödyksesi muuten käytöstä poistetut kankaat. Kankaiden pitää olla vähintään viisi senttimetriä (5 cm) suurempia kuin valmis alue. Jätä leikatessasi alimmainen kangas hieman suuremmaksi kuin muut.
 

 
Vanhat lakanakankaat on ensin värjätty 1-2 kertaa kolmessa eri väriliemessä. Pohjalla on 60-luvun verhokangas. Kerrokset tulevat lopuksi kauniisti esiin.


Ennen ompelua kannattaa piirtää liidulla muutamia kuviolinjoja suunnitelman mukaan ja harsia kaikki kerrokset yhteen. Ompelussa täytyy huomioida se, että ompeleiden täytyy tulla täysvinoon.

Harsiessa on hyvä asettaa kankaat tarpeeksi suurelle tasaiselle alustalle. Aloita harsiminen keskeltä edeten reunoille.


Ompele suoralla ompeleella linjat esimerkiksi paininjalkaa seuraten. Tässä työssä ompeleiden väli on yksi senttimetri (1 cm), mutta kokeilemalla löydät oikean leveyden. Muista edestakaisompeleet!

Jos käytössäsi on kirjova ompelukone, voit valmistaa kuvion myös sillä ommeltavaksi. Kirjovan ompelukoneen rajoittava tekijä on ompelukehän koko. Jos itselläsi ei ole ompelukonetta, voit lainata sen vaikka kummilta. 


Leikkaa seuraavaksi kankaat ompeleiden puolivälistä. Leikkaamiseen on olemassa erityinen chenilleleikkuri, mutta teräväkärkiset pienet saksetkin käyvät hyvin. Varo leikkaamasta pohjakangasta!

Ups! Jos kuitenkin sattumalta satut leikkaamaan myös pohjakankaan läpi, siitä jää ikuiseksi muistoksi tilanne, jolloin sakset hieman lipsahtivat. Aikoinaan tekijän merkkejä jätettiin tuotteisiin tahallaan.


Pese leikattu tuote pesukoneessa. Sen jälkeen voit vielä karstata pinnan voimakkaasti, jolloin siitä tulee oikein pehmeä ja samettinen.

Ennen pesua reunat täytyy huolitella. Samalla voit kutistaa reunakaitaleet, jos ne eivät ole esimerkiksi vanhoja, pestyjä kankaita. Jos reunakaitaleetkin ovat jo kutistettuja, voi reunat kantata ennen pesua.


Tekniikka on nyt sinulle tuttu. Pikkukuvassa näet valmiin kylpyhuoneen maton. Mieti seuraavaksi itsenäisesti, millaisia tuotteita voisit tällä tekniikalla valmistaa. Käy katsomassa vinkkejä Punomosta. Sieltä pääset alkuun!

Kuviointiin voit saada idean matemaattisisia geometrisia kuvioita yhdistellen ja väritykseen jostain olemassa olevasta esineestä - vaikka saippuapullosta. Anna persoonasi näkyä!

Päivitetty 05/2024
Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.