Etusivu » Tekstiilityön tekniikat » Neulonta » Kaventaminen, lisääminen » Kärkikavennuksia sukkiin, lapasiin, myssyihin...

Kärkikavennuksia sukkiin, lapasiin, myssyihin...

Nimensä mukaisesti kärkisavennuksia tehdään, neuleiden kärkikohtiin, joita ovat esimerkiksi sukkien, lapasten ja sormikkaisen kärjet ja sormenpäät sekä päähineiden päälaet. Kärkikavennukset tehdään suunnitelmallisesti ja säännönmukaisesti. Rakenteita on kahta päätyyppiä:

  • kärjen sivuille tulevat kavennukset ja
  • koko kärjen ympäri asettuvat kavennukset.

Kärkikavennus päättyy tavallisesti silloin kun kaventamisen jälkeen silmukoita on jäljellä 2 joka puikolla eli 8 kaikkiaan. Silloin silmukoiden läpi vedetään työn lanka jolla kärki vedätään umpeen, lanka päätellään vahvasti työn nurjalle. Nauhakavennuksessa kärjen voi sulkea myös silmukoimalla. Apureunan avulla silmukointi on helpompaa.

Kärkikavennusten pohjalta syntyvät myös vastaavat lisäysrakenteet: kavennuksista tuleekin lisäyksiä. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin jos sukat neulotaankin kärjestä aloittaen ja varteen päätyen.


Punomon neuleohjeissa on monenlaisia kärkikavennusohjeita ja tällä sivulla niistä esitellään muutamia.


Nauhakavennus

Nauhakavennuksessa kavennuskohdat asettuvat kärjen sivuille nauhamaisesti. Nauhakavennuksessa on tehtävä sekä oikealle että vasemmalle kallistuvia kavennuksia, jotta kavennusnauhoista tulee symmetriset. Nauhakavennuksesta saadaan erinäköisiä versioita nauhan leveyttä eli reunasilmukoiden määrää muuntelemalla.

Lue lisää nauhakavennuksesta


Sädekavennus

- kavennukset tehty 2 oikein yhteen neulomalla puikon alussa ja keskellä, välikerroksia sama määrä kuin kavennusten välissä silmukoita
- kavennukset tehty 2 oikein yhteen neulomalla puikon keskellä ja lopussa, välikerroksia sama määrä kuin kavennusten välissä silmukoita
- kavennukset tehty 2 ylivetäen yhteen neulomalla, välikerroksia yksi vähemmän kuin kavennusten välissä silmukoita - kaventaa voi joko puikon alussa ja keskellä tai keskellä ja lopussa
- kavennukset tehty 2 nurin yhteen neulomalla, välikerroksia yksi vähemmän kuin kavennusten välissä silmukoita - kavennukset on sijoitettu "tähtimäisesti" ja niitä on ensimmäisellä kerralla vain 4 kpl

Sädekavennuksessa kavennukset asettuvat koko kärjen ympäri säteittäin ja yleensä tasavälein.
Sukissa ja lapasissa tehdään useinmiten 8. säteinen sädekavennus. Jos siis työn silmukat ovat neljällä puikolla, tehdään kavennukset samalla keroksella joka puikolla kahdessa kohtaa, joko alussa ja keskellä tai keskellä ja lopussa. Kavennuskerroksella vähenee silloin yhteensä 8 silmukkaa. Kavennuskerroksen jälkeen aina ennen seuraavaa kavennuskerrosta neulotaan välikerroksia ilman kavenneuksia joko yhtä monta tai yksi vähemmäin kuin kavennusten välissä on silmukoita.

Toinen tavallinen sädekavennusversio on, esim. peukalon kärkeen usein tehtävä, 3-säteinen sädekavennus.

Myssyssä voi olla vaikkapa 16-säteinenkin kavennus, jotta silmukkamäärä vähenisi riittävästi halutulla matkalla ja päähineeseen saadaan sopiva muoto.

Lue lisää sädekavennuksesta


Nelitahokavennus

Nelitahokanunnus on sellainen sädekavennus jossa kavennuskohtia on neljä ja ne tulevat joka puikolla samaan kohtaan (joko joka puikon alussa tai joka puikon lopussa), niin että kavennukset tulevat tasavälein. Nelitahokavennuksessa kavennukset tehdään yleensä joka kerroksella.

Kavennukset voivat olla joko yhteenneulomis- tai ylivetämiskavennuksia riippuen minkä näköisen lopputuloksen haluaa.
- Jos kavennukset tulevat puikon alkuun (1. ja 2. s) ja neulotaan kavennus ylivetäen, syntyy kavennuksista selkeä, yhtenäinen linja, kuten kuvissa yhläällä vasemmalla ja keskellä. Samaan lopputulokseen pääsee jos kavennus tehdään aina puikon lopussa kaksi viimeistä silmukkaa yhteen neuloen.
Oikean reuna kuvassaon myös nelitahokavennus, mutta se on tehty nauhamaisena toteutuksena päähineeseen.

Lue lisää nelitahokavennuksesta


Aiheeseen liittyen

Silmukoimalla suljettu sukan kärki,
joka on kavennettu nauhakavennuksella.
Raglan-kavennuskin on nauhakavennus.

Päivitetty 05/2024
Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.