Kesällä Suomen luonto tarjoaa laajan kattauksen värjäykseen sopivia kasveja! Kasvien etsiminen ja keräily on oiva kesäpuuha, jossa voi samalla nauttia luonnosta. Tähän on listattu väreittäin kesällä Suomen luonnosta löytyviä värikasveja. Lisäksi julkaisun lopussa on listaa istutettavista kukista, jotka on hyviä värikasveja. Niitä et todennäköisesti löydä luonnosta, mutta ehkä omasta kukkapenkistä löytyy tai niitä voi istuttaa ja ostaa juuri värjäystarkoituksia varten!

Muista kuitenkin, että luonnonväriaineilla värjääminen on yllätyksellistä ja väritulokset voi vaihdella monista eri syistä: väriliemen pH, keräysaika (nuori kasvi vai vanhempi kasvi) ja ehkä jopa maantieteellinen keräysalue tai värjäyksessä käytetty vesi! Väriin vaikuttaa myös värjättävä materiaali ja sen pohjaväri: puhtaanvalkoinen, luonnonvalkoinen vai harmaa, 100% villa, villasekoite vai silkki. Kokeile rohkeasti eri värikasveja ja materiaaleja!

Keltainen

Kaikista eniten Suomen luonnosta löytyy keltaisen värin lähteitä: suurin osa vihreästä kasviaineksesta ja monet keltaisena kukkivat kasvit antavat erilaisia keltaisen sävyjä. Tässä Punomon keräämiä vinkkejä mielestämme parhaimpiin keltaisen värin lähteisiin. Monista värilähteistä kannattaa kerätä sitä, jota löytyy runsaasti läheltä tai haitallisia vieraslajeja, kuten lupiinin lehtiä ja kanandanpiiskua.

Peltokanankaali

Heti alkukesällä touko-kesäkuussa kukkivan peltokanankaalin kukinnoista saa kaunista vaaleankeltaista väriä. Kasvi saattaa joskus kukkia uudestaan myös syksyllä.

Kanadanpiisku ja kultapiisku (lehdet ja kukat)

Piiskuista kultapiisku on Suomessa luonnonvarainen kasvi ja kanadanpiisku taas haitallinen

 vieraslaji. Jos haluat samalla kerätä värikasveja ja tehdä oikean ympäristöteon niin kerää kanadanpiiskua! Kanadanpiisku sekä pari muuta harvinaisempaa piiskulajia on tuotu Suomeen koristekasveiksi Pohjois-Amerikasta ja sittemmin ne on määritelty haitallisiksi vieraslajeiksi, koska ne siementää voimakkaasti ja muodostaa laajoja pitkäikäisiä kasvustoja syrjäyttäen luonnonvaraisia kasveja.

Voit kerätä ja käyttää värjäyksessä sekä piiskujen lehtiä että kukintoja. Kultapiisku kukkii heinä-syyskuussa ja kanadanpiisku elo-lokakuussa. Kasvin lehtiä voi kerätä jo alkukesästä ennen kukintaakin, vaikka kasvin tunnistus voikin olla silloin hieman haastavampaa. Piiskuista saa kaunista, usein aika kirkastakin keltaista väriä (kuvissa kanadanpiisku ja sillä värjättyä lankaa, viimeisessä kuvassa kultapiisku).

Kultapiisku ja kanadanpiisku toimivat värjäyksessä samalla tavalla, mutta kasveja kerätessä on hyvä huomioida kumpi laji on kyseessä. Kanadanpiiskua voi ja kannattaa kerätä runsaasti vaikka niittäen koko kasvusto. Kultapiiskun, kuten muidenkin luonnonvaraisten kasvien kanssa, pitää muistaa kestävän keräämisen periaatteet ja jättää aina osa kasvustosta keräämättä. Luontoturvan sivuilta löytyy havainnollistava kuva kanadanpiiskun ja kultapiiskun ulkonäöistä ja eroista.

Lupiinin lehdet

Kanadanpiiskun lisäksi toinen keltaista väriä tuottava haitallinen vieraslaji on komealupiini. Lupiinin lehdistä etenkin alkukesästä kirkkaan keltaista väriä, mutta lehtiä voi kerätä koko kesän ajan, yleensä kesäkuulta elokuulle. Lehtiä kerätessä kannattaa niittää koko kasvi, jotta hillitsee samalla lupiinin leviämistä. Lisätietoa lupiinivärjäyksestä löytyy täältä.

Maitohorsman lehdet

Maitohorsman tuntee lähes kaikki suomalaiset. Eniten sitä näkee teiden varsilla sekä avoimilla hakkuualueilla ja joutomailla. Maitohorsman lehtiä voi kerätä värjäykseen koko kasvukauden ajan kesä-elokuussa. Maitohorsmasta käytetään värjäykseen kuitenkin yleensä pelkkiä lehtiä, joista saa keltaisen sävyjä.

Mesiangervon lehdet

Kosteammista lehdoista ja niityiltä löytyvä mesiangervo kukkii kesä-elokuussa. Siitäkin käytetään värjäykseen vain lehtiä, joista saa keltaista väriä. (Vasemmanpuoleinen kuva mesiangervo)

Siankärsämö

Valkokukkaista siankärsämöä löytyy monenlaisilta kasvupaikoilta läpi koko Suomen. Siitä voi käyttää värjäykseen sekä lehtiä että kukkia. Siankärsämö kukkii heinä-lokakuussa ja lehtiä voi kerätä värjäykseen jo aiemminkin (yläpuolella oikeanpuoleinen kuva siankärsämö).

Pietaryrtti

Pietaryrtti eli nappikukka on yleinen kasvi tien- ja ojanpientareilla sekä pelloilla. Pietaryrtti kukkii heinä-lokakuussa. Voit käyttää värjäyksessä joko koko kasvia eli lehtiä, vartta sekä kukkia tai sitten pelkkiä kukintoja eli mykeröjä, jolloin väri on puhtaamman keltainen. Pietaryrtistä saatava väri on kaunis ja kestävä, mutta väripataa keittäessä tulee olla erityisen varovainen, sillä kasvi on myrkyllinen. Pietaryrtti sisältää tujonia, joka voi nieltynä tai höyryn kautta hengitettynä aiheuttaa pahimmassa tapauksessa tujonimyrkytyksen. Pietaryrtillä värjätessä tilan tulee olla hyvin ilmastoitu (ei kotona sisällä vaan ulkotilassa tai vetokaapissa) ja värjärin kannattaisi käyttää kunnon hengityssuojainta. Keittovärjäyksen sijaan pietaryrtti voisikin tästä syystä soveltua paremmin purkki- eli kylmävärjäykseen, jossa kasvia ei keitetä, koska tällöin ilmaan ei leviä tujonipitoisia höyryjä. 

Puiden lehdet

Monista eri puiden lehdistä saa keltaista väriä. Puiden lehtien kerääminen ei kuitenkaan kuulu jokaisenoikeuksiin, mutta jos puita on omalla maalla tai saa maanomistajan luvan, voi niitä kerätä. Hyvää vahvaa keltaista saa ainakin koivun ja lepän lehdistä. Lehtiä voi kerätä milloin vain, mutta keräysaika voi vaikuttaa värisävyyn: alkukesän ja kevään lehdet tuottaa usein heleämpää väriä.

Vihreä ja sininen

Vihreää väriä on ehkä yllättävänkin vaikea saada, vaikka päällisin puolin luonto on täynnä vihreitä kasveja. Lehtivihreä ei kuitenkaan selviä värjättävään tuotteeseen asti, sillä se hajoaa lämmön ja valon vaikutuksesta. Vihreää on kuitenkin saatavilla alla olevista värilähteistä, joiden värin kestävyys on hieman vaihtelevaa: toisissa väri saattaa haalistua tai muuttua valon vaikutuksesta piankin, toisissa kestää useita vuosia. Jos haluat mahdollisimman muuttumattomana pysyvää vihreää väriä, voit myös käyttää harmaata pohjalankaa ja värjätä jollain edellä mainituista keltaisen värin lähteistä; tällöin lopputulos on todennäköisesti oliivinvihreä tai muu murrettu vihreän sävy.

Toinen harvinainen ja haluttu väri on sininen. Suomen luonnon kasveista ehdottomasti kestävintä ja puhtainta sinistä väriä saa värimorsingosta. Se on kuitenkin luonnonvaraisena niin harvinainen, ettei sitä pidä kerätä värjäykseen, vaikka sitä jostain löytäisikin, ja lisäksi värjäys pitää tehdä erityisellä kyyppivärjäystekniikalla. Morsinkoa voi toki istuttaa ja kasvattaa itse värjäyskäyttöön.

On kuitenkin muutamia muita luonnosta löytyviä kasveja, joista saa sinistä väriä (ilman kyyppivärjäystä). Värin kesto on vaihtelevaa aivan kuten monilla vihreillä väreilläkin. Erityispiirteenä sinistä väriä havitellessa lämpötila täytyy usein pitää tavallista 80 asteen värjäyslämpötilaa matalampana. Tästä on kerrottu tarkemmin kunkin värilähteen kohdalla.

Monet näistä vihreän/sinisen värin lähteistä voi tuottaa sattumalta tai tietyistä olosuhteista riippuen niin vihreää, sinistä kuin sini-vihreääkin väriä. Lisäksi ajan kuluessa ensin sinisempi väri voi muuttua vihreämmäksi. Siksi ne onkin koottu kaikki saman otsikon alle. 

Lupiinin kukinnot

Komealupiinin sini-liiloista kukinnoista saa sini-vihreää väriä (kaksi vasemmanpuoleista lankaa), kun värjää erityisellä matalan lämpötilan värjäysohjeella ja käyttää tuoreeltaan samana päivänä kerättyjä kukkia. Sävy voi olla vaaleansininen, turkoosi tai sinivihreä. Tämä kuten monet muutkin siniset sävyt ovat herkkiä haalistumaan ja ajan myötä sinisyys taittuu helposti pois. Lupiinit kukkivat kesä-heinäkuussa ja niitä on saatavilla runsaasti, joten värjäystarpeet täyttyy yleensä helposti yhdestä esiintymästä, vaikka kukat ovatkin kevyitä. Saman tien kannattaakin kerätä reilusti vaikkei kaikkea tarvitsisikaan, sillä lupiinin kerääminen on ympäristöteko, jolla hillitset haitallisen vieraslajien leviämistä. Lisätietoa lupiinilla värjäämisestä ja värjäysohje kukinnoille löytyy täältä.

Järviruo'on röyhy

Järkiruoko (puhekielessä kaisla) on yleinen rannoilla ja kosteikoissa kasvava ruokokasvi. Järviruo'on hallitseva asema on luonnon monimuotoisuuden kannalta jopa ongelmallinen. Järviruoko kasvaa 1-4 metriä korkeaksi.

Värjäyksessä käytetään erityisesti järviruo'on röyhyjä, joista saa vihreää väriä. Myös lehtiä voi käyttää värjäämiseen, jolloin saa keltaista. Järviruo'on röyhyistä saatava vihreä on kestävin vihreä väri, mitä Suomen luonnosta saa. Järviruo'on röyhyt pitää kerätä silloin, kun ne ovat tumman/violetin sävyisiä, ei vielä täysin avautuneita (kuvassa esimerkki). Yleensä paras keruuaika on heinä-elokuussa. Röyhyjen väri muuttuu myöhemmin ruskeaksi, jolloin niistä ei saa enää niin hyvää väriä. Röyhyjen keräämisaika alkaa olemaan syyskuussa usein jo ohi, mutta ruskeidenkin röyhyjen seasta voi löytyä vielä joitain tuoreempia yksilöitä, kun jaksaa etsiä tarkemmin. Lehtiä ja varsia voi kerätä keltaista väriä varten milloin vain.

Erityispiirteenä on hyvä huomioida, että mikäli röyhyjä ei käytä värjäykseen heti tuoreena, ne kannattaa kuivattamisen sijaan pakastaa! Jos haluat vihreää, käytä puretteena pelkästään alunaa äläkä lisää viinikiveä: se muuttaa liemen pH:ta happamammaksi ja värituloksesta voi tulla harmaa tai vaaleanpunertava. Vihreää väriä varten pH:n tulisi olla emäksinen eli yli 7. Tätä varten liemeen voi lisätä tarvittaessa hieman soodaa, jos pH on muuten liian hapan.

Korpipaatsaman marjat

Yleisesti ottaen marjat ei ole hyviä värilähteitä sillä syötävien marjojen, kuten mustikoiden, tuoma väri on kestoltaan hyvin heikkoa. Korpipaatsaman (myrkyllinen) marja on tässä poikkeus. Kypsistä korpipaatsaman marjoista voi saada kaunista sinistä, sini-vihreää tai oliivinvihreää väriä. Jos marjat ovat raakoja, tulee väristä keltaista. Marjat kannattaa käyttää värjäykseen joko tuoreena tai pakastettuna ja värjätä tavallista matalammassa, noin 50 asteen lämpötilassa.

Paatsamat kukkivat kesä-heinäkuussa, jonka jälkeen marjat kypsyvät pikku hiljaa loppukesästä. Marjat ovat kypsiä useimmiten elokuu lopulla.

Huom! Muista paatsaman marjoja kerätessä kestävän keräämisen periaatteet äläkä tyhjennä koko pensasta marjoista, sillä ne ovat myös tärkeä ravinnon lähde linnuille.

Ruskea ja harmaa

Lepän kävyt

Tanniinipitoiset lepän kävyt antavat hyvän kestävän värin erilaisissa ruskean sävyissä. Kylmemmässä lämpötilassa tulee kellertävämpää, kuumemmassa ruskeampaa väriä ja joskus lopputulos on punertava ruskea. Lepän käpyjä voi käyttää kokonaisina, mutta parhaimman värin saamiseksi kannattaa liottaa käpyjä muutama päivä tai vähintään yön yli ennen väriliemen keittämistä. Lisäksi kävyt vaativat pidempää, mielellään 3 tunnin keittoaikaa, jotta väri irtoaa.

Muista, että lepän käpyjen kerääminen puusta ei kuulu jokaisenoikeuksiin. Tarvitset siihen siis maanomistajan luvan, mutta maahan pudonneita käpyjä saa kerätä vapaasti ja niitä onkin usein edelliseltä vuodelta jäljellä maassa lepän ympäristössä. Itseasiassa juuri mahdollisimman vanhat, edellisenä vuonna puusta tippuneet kävyt tuottaa syvemmän värin kuin suoraan puusta tai pian putoamisen jälkeen kerätyt ja värjäyksessä käytetyt kävyt. Ja kerää vain ruskeita käpyjä, ei vihreitä kypsymättömiä käpyjä! 

Puna-apila

Puna-apila on varmasti kaikille tuttu kasvi, jota löytyy monista paikoista: pelloilta, tien pientareilta, nurmilta ja niityiltä, kallioilta ja rannoilta. Se kukkii kesä-syyskuussa. Huomionarvoista on, että puna-apila käytetään värjäykseen tuoreena eli sitä ei kannata kuivattaa. Voit käyttää pelkkiä lehtiä tai koko kasvia. Puna-apilasta saa usein ruskeaa, beigeä ja joskus myös enemmän keltaiseen tai vihreään taittavaa väriä.

Rakkolevä 

Ruskolevistä Suomessa yleisin laji on rakkolevä. Sitä on parasta kerätä esimerkiksi myrskyn jälkeen meren rannoilta, jonne sitä kerääntyy helposti. Suoraan kasvupaikoilta merestä kerääminen ei ole suositeltavaa, koska rakkolevän määrä on paikoin vähentynyt.

Värjäykseen käytetään koko kasvia. Rakkolevästä voi saada kaunista punaruskeaa tai oranssinruskeaa väriä, jota monet värjärit havittelee. Sen lisäksi levästä voi toisinaan saada puhtaampaa ruskeaa tai vaaleampaa beigeä (kuva). Rakkolevää suositellaan käyttämään värjäyksessä kaksinkertainen määrä värjättävään materiaaliin nähden (2:1 = esim. 200g rakkolevää 100g värjäämiseen) ja värjäyksessä ei tarvita puretetta. Punaruskea/oranssinruskea vaatii hieman emäksisen väriliemen, pH yli 7.

Kukkapenkistä saatavat värit

Myös istutettavista kukista löytyy monia hyviä värilähteitä. Näitä saattaa löytyä valmiiksi kukkapenkistä tai niitä voi istuttaa juuri värjäystarkoitusta varten.

(Tarha)kehäkukka: kukista saa keltaista, joka saattaa taittaa vihreään tai ruskeaan. Oranssit kukat sisältää eniten väriaineita.

Keltasauramo: Kuivatuista kukista saa vaalean- tai kirkkaankeltaista. Värjäykseen voi käyttää myös koko kasvin, jolloin väristä ei tule yhtä puhdasta keltaista. Jos jälkipurettaa raudalla, väri muuttuu murretuksi vihreäksi. Kukinta-aika kesäkuun lopulta syyskuulle.

(Tiikerin)kaunosilmä: Kukista saa kirkkaan keltaista tai heleää oranssia, varresta vihreänkeltaista. Happamampi liemi tekee väristä keltaisempaa ja emäksisempi liemi oranssimpaa. Kukkia voi käyttää värjäykseen sekä tuoreena että kuivattuna. Kukinta heinä-syyskuussa. Tiikerinkaunosilmällä on pitkä historia värjäyskasvina ja siitä saa voimakasta väriä!

Isoauringonkukka: kukista saa murrettua, joskus hieman vihreään tai ruskeaan taittavaa keltaista.

Samettikukka: Kukista saa keltaista, oranssia, keltavihreää tai vihreää väriä. Tummemman väriset kukat tuottavat yleensä vihreämpää väriä ja vaaleammat keltaista tai oranssia. Värjäykseen voi käyttää tuoreita tai kuivattuja kukan terälehtiä. Kerää rohkeasti kukkasia, sillä kasvi kasvattaa uusia kukkia poistettujen tilalle! Älä ihmettele jos väriliemi näyttää punaiselta tai pinkiltä: kun nostat värjättävät materiaalin pois se muuttuu tällöin todennäköisesti vihreäksi tai keltavihreäksi.

Tarhasalkoruusu: Mustista kukista (Alcea rosea nigra) voi saada erilaisia sinisen sävyjä, jotka voivat vivahtaa harmaaseen, mustaan tai violettiin. Ennen värjäämistä kukat kannattaa kuivattaa, jolloin niistä irtoaa paremmin väriä.