Uusi väitöstutkimus rautakauden Suomessa käytetyistä väreistä ja tekstiilien värjäysmenetelmistä

Krista Vajanto väitteli tohtoriksi 16.1.2016 Helsingin yliopiston arkeologian oppiaineessa aiheesta ”Dyes and Dyeing Methods in Late Iron Age Finland” (Värit ja värjäysmenetelmät Suomessa rautakauden lopulla). Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Helsingin yliopiston E-thesis-palvelussa.

Vajannon väitöskirja käsittelee villaisia ja värillisiä rautakauden lopulle (800 – 1055/1300 jKr.) ajoittuvia tekstiilifragmentteja. Tavoitteena on tunnistaa väriaineet ja värjäysmenetelmät, joita käytettiin Suomessa rautakauden lopulla. Suurin osa tutkimuksessa analysoiduista näytteistä on otettu myöhäisrautakautisissa ruumishaudoissa pronssiesineiden yhteydessä säilyneistä kankaanpaloista. Näytteitä on otettu  mm. Euran Luistarin, Turun Kaarinan Kirkkomäen, Mikkelin Tuukkalan, Halikon Rikalan ja Perniön Yliskylän kalmistojen löydöistä.