Vaatteen matka valmiiksi vaatteeksi alkaa kuiduista, jotka tulevat joko luonnosta tai ne tuotetaan teollisesti. Kuidut kehrätään langaksi, josta valmistetaan kangas tai neulos.

Tekstiilien valmistus vaatii paljon energiaa ja työvoimaa. Valmistuksessa käytettäviä haitallisia aineita päätyy ympäristöön, varsinkin jos niiden puhdistuksesta ei pidetä huolta. Tekstiilien erilaiset valmistusvaiheet ovat siirtyneet länsimaista maihin, joissa työntekijöiden palkat huonommat ja ympäristönormit ovat löysemmät. Luonnonkuiduista valmistetut tekstiilit eivät välttämättä ole ympäristöystävällisempiä kuin tekokuiduista tehdyt tekstiilit. Molemmista valmistustavoista aiheutuu haittaa ympäristölle.

Kankaankudontaa
Kuvalähde

Kuidut

Luonnonkuituja saadaan kasveista ja eläimistä. Niitä ovat esimerkiksi villa, pellava, puuvilla ja silkki. Tekokuitujen raaka-aine saadaan joko kasvavasta luonnosta tai maaöljyn jalostuksessa syntyneistä sivutuotteista. Tekokuituja ovat muun muassa akryyli ja polyesteri. Tekokuidut ja synteettiset kuidut valmistetaan teollisesti.

Puuvillan viljely aiheuttaa erilaisia ympäristöhaittoja. Suurimpia haittoja ovat keinokastelu, lannoitteet sekä tuholaisten ja kasvitautien torjunta-aineet. Puuvillan keinokastelun takia puuvillapeltojen lähistöllä olevat vesistöt kuivuvat. Torjunta-ainejäämät saattavat valmiissa tuotteissa joutua kosketuksiin ihon kanssa. Torjunta-aineita pääsee myös kasvualueen ympäristöön. Joillakin alueilla yöpakkaset pudottavat lehdet, jotta kerääminen on helpompaa, mutta joillakin alueilla ne pudotetaan myrkyttämällä. Luomupuuvillan viljelyssä ei käytetä haitallisia kemikaaleja vaan esimerkiksi tuholaisten torjunnassa käytetään tuholaisten luontaisia vihollisia. Luomupuuvillan tuottaminen vaatii kuitenkin paljon työtä.

Puuvilla kerätään joko koneella tai käsin. Koneellinen korjuu ja puhdistus vaativat paljon energiaa. Käsin poimittu puuvilla on puhdasta ja tasaista, mutta poimijat altistuvat haitallisille torjunta-aineille.

Myös villan tuotannossa saatetaan käyttää erilaisia torjunta-aineita. Lampaat voidaan suihkuttaa matojen ja loiseläinten tuhoamiseksi. Ne voidaan käyttää myös hyönteismyrkkykylvyssä. Joskus lampaiden villa saatetaan keriä kemiallisesti, mikä tarkoittaa sitä, että lampaalle annetaan hormoniruiske. Tällöin villa irtoaa itsestään.

Lanka

Langat valmistetaan yhtäjaksoisena filamenttilankana (tekokuidut ja silkki) tai kehräämällä se tietynmittaisista kuiduista (tekokuidut ja luonnonkuidut). Kehrättäessä langalle voidaan antaa kierrettä ja sitä voidaan kihartaa, jotta joustavuus ja lämmöneristys paranisivat. Lankoja voidaan kerrata yhteen, jolloin niistä saadaan vahvempia ja kestävämpiä. Kehräyksen apuna käytetään usein erilaisia öljyjä, jotka hajoavat luonnossa huonosti. On alettu käyttämään yhä enemmän luonnonmukaisia öljyjä, mutta niiden takia lanka homehtuu helposti ja se tarvitsee homeensuoja-aineen.

Kankaat ja neulokset

Neulokset ja kankaat eroavat toisistaan rakenteeltaan ja valmistustavaltaan. Kankaanvalmistuksessa on enemmän erilaisia vaiheita kuin neuloksen valmistamisessa. Ennen kutomista luodaan loimi. Loimilangat usein käsitellään, jotta ne kestävät kutomisen rasitusta paremmin. Kudotut kankaat voidaan päällystää jollakin pinnoitteella, kuten muovilla tai kumilla. Niiden valmistuksessa voidaan käyttää ympäristölle haitallisia kemikaaleja.

Kankaiden käsittelyt

Neulosten ja kankaiden valmistaminen ei aiheuta sellaisenaan ympäristölle merkittäviä haittoja. Tekstiilien esikäsittelyt, sekä värjäys- ja viimeistyskäsittelyt kuormittavat jonkin verran ympäristöä, mutta toisaalta ne myös pidentävät tekstiilin käyttöikää ja vähentävät pesuntarvetta. Värjäys- ja viimeistyskäsittelyssä kuluu paljon vettä (jopa 500 litraa yhtä kuitukiloa kohti), energiaa ja kemikaaleja. Synteettiset tekokuidut eivät tarvitse niin paljon kemiallisia käsittelyitä kuin luonnokuidut ja muuntokuidut.

Erilaiset käsittelyt muun muassa parantavat kankaiden siliävyyttä ja erilaiset värit tekevät niistä miellyttävämmän näköisiä. Viimeistelty kangas pysyy hyvin muodossaan, ei nuhraannu helposti ja tuntuu mukavalta. Viimeistelemätön vaate saattaisi pian näyttää huonolta ja joutua pois käytöstä hyvin nopeasti, jolloin vaatteen käyttöikä jäisi lyhyeksi. Tekstiilien sisältämät haitalliset aineet saattavat liiallisina aiheuttaa ihmiselle allergiaoireita. Veteen päätyessään haitalliset kemikaalit päätyvät kaloihin sekä muihin eläimiin ja lopulta ihmisiin aiheuttaen terveyshaittoja.

Linkit

Tehtävät

  1. Mitkä ovat tekstiilin valmistuksen vaiheet?
  2. Katso linkin takaa Novitan video langan valmistuksesta. Millä muilla tavoilla lankaa voidaan valmistaa?
  3. Pihassa kasvaa oma lammas, joka keväisin tai syksyisin keritään. Villa kehrätään itse langaksi, värjätään ja  lopuksi joko kudotaan kangas, josta vaate ommellaan, tai neulotaan neulevaate. Mitä etuja ja mitä haittoja tällaisessa valmistusketjussa on teolliseen valmistusketjuun verrattaessa?