Sivu valkokirjontaan tutustumiseen avuksi yläkoulun opettajille ja oppilaille sekä muille kiinnostuneille.

Mitä valkokirjonta on?

Valkokirjonta on yleisnimitys erilaisille kirjontatavoille, jotka on perinteisesti valmistettu valkoisella langalla valkoiselle kankaalle. Perinteisesti valkoinen kangas oli pellavaa, jolle ommeltiin pellavalangalla. Valkokirjonta tulikin käyttöön samaan aikaan pellavakankaan kanssa. Pellavalangan kiilto ja kestävyys tarjosivat mahdollisuuden luoda koristeellisia efektejä

Kuvassa yksityiskohta pöytäliinasta.

 
Kirjontapistoja voit muistella Punomon sivuilta:

https://punomo.fi/kategoria/tekniikat/kirjonta/pistokirjonta/

https://punomo.fi/tekniikat/kirjonta/pistokirjonta/kirjonta-erilaisia-pistoja/

 

Kirjonnassa tarvittaviin välineisiin voi tutustua osoitteessa:

https://punomo.fi/pienta-kivaa/kirjonta-pienta-kivaa/kirjonta/


Valkokirjonnan historiaa

Alkunsa valkokirjonta on saanut todennäköisesti jo esihistoriallisena aikana, jolloin kankaan reunoja alettiin vahvistaa. Kukoistusaikansa se eli kuitenkin keskiajalla ja nimitystä valkokirjonta käytetäänkin nykyisin kaikista valkoisista renessanssin jälkeen kehitetyistä kirjontatekniikoista. Niiden taustalla on 1500-luvulla syntynyt italialainen reticella-tekniikka, joka tarkoittaa sekä geometrisin kuvioin ommeltua pitsiä että kirjontaa, jossa on kirjailtu geometrisin kuvioin ja osa täytetty ommellulla pitsillä.

Etelä- ja Keski-Euroopassa kehittyi 1500-1700-lukujen aikana hienoja kirjontatekniikoita, joiden malleja julkaistiin painetuissa mallikirjoissa Italiassa, Ranskassa ja Saksassa. Keski-Euroopassa viljeltiin pellavaa ja valmistettiin erittäin hienolaatuisia kankaita.

Monet kirjontatekniikat kehittyivät paikallisesti:

Saksassa kehittyi batistille tehty valkokirjonta, jolle ominaista oli kiiltävien ja mattaosien vaihtelu. Dresdeninkirjonta eli point de Saxe tai poit de Dresde on erikoistyyppi tästä kirjonnasta. Siinä käytettiin pohjaompelua, varjo-ompelua, ketju-, pykä- ja laakapistoja.

Sveitsissä Appenzellin kaupungissa kehittyi puolestaan korko-ompelutekniikka. Appenzeller-kirjailu ommellaan puuvilla- tai silkkilangalla ohuelle pingoitetulle palttinakankaalle. Tekniikka yhdistelee eri kirjontatekniikoita, esimerkiksi leikattuja osia täytetään ommellulla pitsillä. Korko-ompelulla ja applikoinnilla korostetaan reliefivaikutusta. 1700-luvun lopulla pistoina käytettiin ketjupistoja ja niiden variaatioita, mutta 1800-luvulla lähinnä laakapistoja.

Ranskassa Marseillen seudulla kehittyi 1700-luvulla ylhäisön muotiin valko-ompelutekniikka. Tämä matelassä-kirjonta tehtiin kaksinkertaiselle pellavapalttina tai puuvillatoimikas kankaalle. Kirjonta sisälsi pohjaompelua, jota reunustivat kohokuviot. Kohokuviot saatiin aikaan laittamalla paksua lankaa kankaiden väliin. Kankaan koko pinta täytettiin ompelulla. Matelassä tarkoittaa sekä kaksinkertaista kangasta että renessanssin aikana ja sen jälkeen syntyneitä valkokirjontatekniikoita. Ranskassa tekniikkaa kutsutaan myös marseillenkirjonnaksi ja Hollannissa zaanlandinkirjonnaksi.

1800-luvun alussa käyttöön tuli ohuita puuvillakankaita, joita koristeltiin valkokirjonnalla melko paksua lankaa käyttäen. Empireaikana 1800-1830 pukuja koristeltiin myös ketjuvirkkauksella. Empirekauden jälkeen valkoinen menetti muodikkuutensa naisten vaatteissa, mutta nuoret tytöt ja lapset käyttivät edelleen valkoisia runsaasti kirjailtuja vaatteita.

Valkokirjontaa esiintyy runsaasti kirkollisissa tekstiileissä. Pohjoismaissa kansanomaista valkokirjontaa on muun muassa Norjassa Hardangerin alueelle ja Tanskassa Hedebon alueella. Ruotsissa valkokirjontaa on Skoonessa, Smoolannissa, Blekingessä, Hälsinglandissa ja Taalainmaalla. Suomessa valkokirjontaa esiintyy karjalaisissa käspaikoissa sekä muualla Suomessa paitojen ja nenäliinojen koristelussa. 1800-luvulla valkokirjonta yleistyi kansan parissa myös parhaiden lakanoiden, tyynyliinojen ja pöytäliinojen koristelussa.


Korko-ompelu

Korko-ompelu muodostaa kohokuvioita. Kohokuvamainen vaikutelma saadaan aikaan tiheällä pohjustuksella. Ensin kuviot täytetään ja sitten päällystetään laakapistoin. Kohovaikutusta voi lisätä täytön määrällä, esimerkiksi reunat voidaan täyttää kaksinkertaisin etupistoin ja kuvio täyttää varsi- ja ketjupistoin. Täyte voidaan tehdä myös kaksinkertaisin laakapistoin. Korko-ompelu oli erityisen suosittua porvariston parissa 1800-luvulla taiteellisten nimikirjainsommitelmien eli monogrammien kirjailussa.

 
Tehtävä

Suunnittele oman nimesi alkukirjaimista oma monogrammisi. Voit käyttää suunnittelun apuna wordin erilaisia tekstityyppejä. Mieti missä voisit käyttää omaa monogrammiasi.

Kuvassa monogrammi. Kuvion lehdet on kirjottu korko-ompeleella.

 
Kansanomaisessa kirjonnassa korko-ompelu oli hyvin suosittua 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa, mutta sitä ei tehty yhtä huolella kuin aikaisemmin. Korko-ompelua käytettiin niin kodin tekstiileissä kuin vaatteissa ja se yhdistettiin usein englantilaiseen leikekirjontaan. Kirjotuissa tekstiileissä oli usein kaareva reuna.


Leikekirjonta

Leikekirjonnassa osia pohjakankaasta leikataan pois kirjonnan jälkeen ja reikiä täytetään erilaisilla ompeleilla. Varsinaisen mallin muodostaa jäljelle jäänyt kangas. Jos leikekirjonta on harvaa ja isokuvioista, on kuvio-osia yhdistämään ommeltava siltoja. Venetsialaisessa leikekirjonnassa reunan ääriviivat ommellaan ensin pykäpistoin ja leikataan sitten kangas keskeltä pois. Kukka- ja lehtikuvioiden reikien muoto on kulmikas. Leikekirjontaa täydennetään usein korko-ompelulla tehdyillä kuvioilla.

1800-luvulla erityisen suosittu kirjontamuoto oli englantilainen leikeompelu eli kirjonta, jossa on napinläpi-, pykä-, tai punospistoin reunustettuja pyöreitä tai soikeita reikiä. Myös erilaiset kasviornamentit, jotka on ommeltu korko-ompelulla ja varsipistoin olivat suosittuja.

Kuvassa leikekirjontaa, jossa kuvion reuna ommeltu pykäpistoin ja keskelle on tehty silta.

 
Esimerkkejä leikekirjonnasta: https://punomo.fi/tekniikat/kirjonta/valkokirjonta/


Haastattelu

Tehtävä

Lue alla oleva haastattelu. Haastattele isoäitiäsi / äitiäsi / muuta sukulaistasi. Mitä kirjontoja haastateltavasi on tehnyt? Onko suvussanne säilynyt vanhoja kirjottuja tekstiilejä? Tunnistatko mitä kirjontoja tekstiileissä on?

  
Eläkkeellä olevan opettajan Päivi Häggqvistin haastattelu 15.3.2010

Milloin tutustuit tähän tekniikkaan?
Häggqvistin mukaan 1960-1970-luvuilla valkokirjonnat eivät olleet muodissa, joten niitä ei myöskään koulussa opetettu. Valkokirjonnat tulivat kouluopetukseen mukaan vasta 1980-luvulla valinnaiskurssien mukana. Häggqvist sanoo opetelleensa valkokirjontoja itse samaan aikaan.

Mistä pidät valkokirjonnoissa?
Venetsialaisessa kirjonnassa Häggqvist pitää lyhyistä ja tiiviistä pistoista. Englantilaisessa kirjonnassa kirjontalangalla on merkittävä vaikutus jälkeen. Langan tulee olla lieväkierteistä. Häggqvist pitää molemmista tyyleistä. Tavatonta mielihyvää hän saa nähdessään taidokkaasti tehdyn työn. Hän ei välitä siitä, onko malli moderni vai vanhan kopio. Häggqvist puhuu vanhan tekniikan renessanssista. Kirjonnoissa on mukana sekä kansallisia että kansainvälisiä piirteitä. Olisi hienoa, että kirjontoja saataisiin säilytettyä, niin että jälkipolvetkin voisivat arvostaa niitä.

Mitä materiaaleja suosit?
Häggqvistin mukaan vuosien aikana kunnollisten materiaalien löytäminen on vaikeutunut. Entisajan puuvillakankaat olivat jäykempiä ja kestävämpiä kuin nykyään. Nyt Häggqvist suositteleekin käytettäväksi puuvillan sijaan pellavakankaita. Lankana on hyvä käyttää lieväkierteistä muliinilankaa tai nimikoimislankaa. Villalangalla tehdyn kirjonnan jälki ei ole kaunista.

Mitkä asiat vaikuttavat onnistuneeseen työhön?
Häggqvistin mukaan onnistuneeseen valkokirjontatyöhön vaikuttaa kolme asiaa: kädentaito, harjaannus ja käytettävät materiaalit. Hänen mukaansa kaikki osa-alueet vaikuttavat yhtä paljon. Valkokirjonta on mukava tekniikka siinä, että värit eivät voi mennä pieleen. Toisaalta taas alkuvalmistelut vievät aikaa, sillä eri materiaaleja ja tekniikoita täytyy aina testata.

Mitä tulee ottaa huomioon oppilaiden kanssa työskennellessä?
Oppilaiden kanssa työskennellessä Häggqvist muistuttaa, että hänen kurssinsa ovat olleet valinnaisia. Oppilailla on ollut kiinnostusta valkokirjontoja kohtaan kurssin valitessaan. Virikemateriaalin arvoa ei voi myöskään vähätellä. Sitä tulee olla riittävästi. Haastavinta tunneille on ollut luoda oikea asenne. Häggqvist pyrki tunneillaan poistamaan stressin. Hän myös pyrki luomaan oppilaisiin uskoa sillä, että tekniikka ei olisi vaikeaa oikeiden materiaalien ja mallien avulla. Häggqvisitin mukaan valkokirjontojen arvo lisääntyy, jos ne saa muutettua muodin mukana. Häggqvistin oppilaat ovat vuosien aikana ehtineet tehdä monia erilaisia töitä. Suosituimmat työt ovat olleet pöytäliinoja. Kursseilla valkokirjonnoilla on koristeltu myös verhoja, vaatteita, kauluksia, kastemekkoja ja tuolinhuppuja.

Omat kirjonnat
Häggqvist ei ole itse juuri omistanut valkokirjontatöitä, mutta erityisesti anopin kihlalahjaksi valmistamat lakanat ovat jääneet hänelle mieleen. Lakanoissa oli koristeena englantilainen korko-ompelu kuvio ja pyöreät reiät. Lakanat olivat aikoinaan erittäin paljon käytössä; niitä käytettiin niin paljon, että ne kuluivat, joten niistä ei ole jäljellä enää kuin yksi tyynynliina.

Kuvassa kirjontakuvio säilyneestä tyynyliinasta.

 


Sanasto

Appenzeller-kirjailu: Sveitsissä Appenzellin kaupungissa kehittynyt eri kirjontatekniikoita yhdistelevä korko-ompelutekniikka.

Batisti: Kirjontatöiden pohjana käytetty hienolankainen kudottu kangas. Aikaisemmin kangasta valmistettiin pellavasta, nykyisin myös muista materiaaleista.

Esihistoriallinen aika: Aikakausi, josta ei ole olemassa kirjoitettua tietoa. Esihistorialliseen aikaan sisältyy kolme pääaikakautta, kivi-, pronssi- ja rautakausi. Suomessa aikakauden katsotaan päättyneeksi n. 1300 jKr.

Helmilanka: Sileäpintaista ja kiiltävää, helposti ommeltavaa lankaa.

Karjalainen käspaikka: Perinteinen karjalainen tekstiili käspaikka on pitkä ja kapea pellavapyyheliina. Juhlakäyttöön tarkoitetut liinat koristeltiin kansanuskomuksiin perustuvilla kuvioilla.

Matelassä-kirjonta: Ranskassa 1700-luvulla muodissa ollut valko-ompelutekniikka. Matelassä tarkoittaa sekä kaksinkertaista kangasta että renessanssin aikana ja sen jälkeen syntyneitä valkokirjontatekniikoita.

Muliinilanka: Yleisin kirjonnassa käytettävä lanka, joka koostuu kuudesta säikeestä. Käytetään yleensä puolitettuna tai kolmeen osaan jaettuna.

Nimikoimislanka: Tiukkakierteinen lanka soveltuu korko-ompelun pohjustamiseen, lieväkierteinen päällystämiseen.

Ompelukehys: Kirjonnan apuväline, johon kirjottava kangas pingotetaan työskentelyä helpottamaan.

Point de Saxe (Dresdeninkirjonta): Pitsiä muistuttava valkokirjonnan muoto. Ohuelle puuvillakankaalle kirjotun Point de Saxen kultakausi oli 1700-luvun Saksassa.

Puikuri: Kirjontatöihin tehtäviin pistoreikiin käytetty työkalu. Puikurin tilalla voidaan käyttää myös teräväpäistä sukkapuikkoa.

Reticella-tekniikka: Italiassa 1500-luvulla syntynyt tekniikka, joka tarkoittaa sekä geometrisin kuvioin ommeltua pitsiä että kirjontaa, jossa on kirjailtu geometrisin kuvioin ja osa täytetty ommellulla pitsillä.

Varjo-ompelu: Ohuen kankaan nurjalle puolelle kirjotut kuviot kuultavat kankaan läpi oikealle puolelle.

 

Lähteet:

http://www.nba.fi/fi/

http://fi.wikipedia.org/wiki/Batisti

http://wwww.jns.fi/museokoulu/kokokuva/kansanperinne/kaspaikka.html

http://lace.lacefairy.com/Lace/ID/almostlace.html

 
Honka-Hallila Helena & Uusitalo Maiju, 2007. Valkokirjontaa kotien kätköistä. Jyväskylä: Gummerus.

Toiviainen Hilkka, 1989. Leike- ja Valkokirjonta. Perinnekäsitöitä. Imatra: Ylä-Vuoksi.

 
Sivuston koonneet Savonlinnan OKL:n opiskelijat
Hanna Kainulainen, Sanna Penttilä ja Ulla Tepponen

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!