Etusivu » Punomon uutiset » Käsintehty lahja isänpäiväksi!

Isänpäivää vietetään 12.11 eli viikon päästä. Itsetehty isänpäivälahja on hyvä tapa ilahduttaa isää. Hyvät lahjaideat löytyvät tunnetusti Punomon sivulta. Ohessa on koottuna muutama vinkki isänpäivälahjaksi, mutta lisää ideoita voi etsiä hakemalla itsellesi tuttujen tekniikoiden joukosta sopivaa lahjaideaa tai sitten pohtimalla millainen tuote voisi isää ilahduttaa ja hakea ideoita tuotteen nimellä. Yksi tapa lähestyä ideoiden etsimistä on myös käytettävissä oleva aika eli askarteletko jotain pientä vai teetkö jotain suurempaa. Itse tehty kortti on myös hyvä lisä jo valmiiksi ostettuun lahjaan, mutta palvelee lahjana myös sellaisenaan.

 

Heijastavalla materiaalilla tuot turvaa pimeyteen

Isälle voi viestiä hänen tärkeydestään esimerkiksi pitämällä huolta hänen turvallisuudestaan. Päivien pimentyessä yhä aikaisemmin ja lumenkin puuttuessa osasta maata on itsetehty heijastin hyvä lahja. Heijastavan lahjan tekoon löytyy paljon eri vaikeusasteilla olevia ideoita. Erilaisia heijastin ideoita löytyy myös kuvagalleriasta. Voit myös ideoida isänpäivälahjoihin heijastavia pintoja käyttämällä heijastavaa lankaa. Vaikka kaikki heijastavat pinnat eivät välttämättä ole heijastimia (tarkista sertifiointi), parantavat ne kuitenkin näkyvyyttä pimeässä ja mahdollistavat näin turvallisen liikkumisen.

Lämmin lahja kertoo välittämisestä

Isälle voi kertoa välittämisestä myös pitämällä hänet lämpimänä. Punomon sivuilta löytyy erilaisin tekniikoin toteutettuja pipoja, lapasia sekä villasukkia, joista saa hyviä isänpäivälahjoja. Neulottu joustinneulepipo on jo klassikko ja myös nopea toteuttaa. Pipon voi tehdä myös ompelemalla. Materiaalina voi käyttää vaikka jo parhaat päivänsä nähnyttä t-paitaa, jota isä on tykännyt käyttää. Peukalokiilaton lapanen on puolestaan mukava lahjaidea kylmeneviin päiviin. Villasukat ovat taas aina hyvä lahjaidea. Niitä voi tehdä eri mallisina ja eri tekniikoin esimerkiksi neulomalla villasukat lyhyemmillä varsilla tai virkkaamalla lenkkitossut.

Joustinneulospipo

Kortti on hyvä tapa muistaa

Isää voi ilahduttaa myös askartelemalla kortin. Hyvin toteutettu kortti on jo lahja itsessään. Tällainen kortti voi olla esimerkiksi kasvokuvakortti ompelemalla tai paperista taiteltu origamipaita. Valmiiksi ostettuun isänpäivälahjaan saa myös kivan persoonallisen otteen tekemällä kortin itse. Kortti-ideoita löytyy Punomosta paljon, eri tekniikoin toteutettuina. Kangaspalatekniikaa hyödyntämällä saa helposti persoonallisia kortteja. Paperintaittelutekniikka mahdollistaa niin geometriset kuviot kuin pienen huumorinkin.

  

Itse tekemällä pystyy viestimään välittämisestä monin eri tavoin. Lisäksi isä saa varmasti ainutlaatuisen ja uniikin lahjan, joka on yhtä ainutkertainen kuin lahjan saajakin.

Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.