Eettinen kuitukuluttajuus

Työntekijöitä vaatetustehtaassa, Mumbai, India. Kuva Danish Siddiqui / Who Made My Clothes -sivusto

Eettisen kuitujuluttajuuden -osiossa haluamme tuoda esille niitä eläin- ja ihmisyksilöitä, jotka ovat tuotannon takana. Valmiin tuotteen takaa löytyy pitkä ketju tuotantovaiheita, joka alkaa kuitutuotannosta jatkuen kuitujen ja lankojen erilaisten käsittelyjen kautta itse tuotteen valmistukseen. Jokaisesta vaiheesta löytyy näitä yksilöitä, jotka kokevat ja tuntevat, ja joita nykymaailmassa liian usein kohdellaan kaltoin eri tavoilla. Onneksi on myös vaihtoehtoja, joten jälleen kerran, valinnoillasi on merkitystä!


Eläinnäkökulma

Ihan samalla tavalla kuin muissakin eläimiä hyödyntävissä tuotantosuunnissa, myös eläinkuitujen tuotannossa on hyvä muistaa, että tuottajina ovat elävät olennot. Tällöin olisi hyvä miettiä myös eettisiä näkökulmia, ei vaan tuotannon parissa työskentelevien ihmisten näkökulmasta, vaan myös eläinten näkökulmasta. Ikävä kyllä nykymaailmassa raha on usein se, mikä puhuu, jolloin eläinten oikeudet ja asiallinen kohtelu jäävät usein talouslaskelmien jalkoihin.

Hetkittäin mediassa nousee esille yksittäisiä ongelmakohtia, joista viime aikoina merkittävin eläinkuitujen tuotantoon liittyvä kohu on ollut angorakanien kohtelu Kiinassa.

Angorakani ei kuitenkaan ole ainut tuontantoeläin, jonka kohtelussa on ongelmia. Toinen usein esille nostettu eläinkuitujen tuotantoon liittyvä merkittävä ongelmakohta on merinolampaille edelleen varsin yleisesti Australiassa tehty kivulias toimenpide mulesing, jonka tarkoituksena on torjua lihakärpäsen (Lucilia cuprina) munimista lampaan peräaukkoa ympäröivään villaan.

Tämän räikeän esimerkin lisäksi eläinkuitujen tuotantoa voi kritisoida myös monella muulla tavalla. Tässä esimerkkinä lampaanvillan tuotantoa koskeva kriittinen näkökulma.

Jotta silkkikuitu saadaan talteen, täytyy kotelokoppien, eli kokongien, sisällä olevat toukat tappaa. Tästä syystä jotkut kritisoivat myös silkintuotantoa. Silkkiperhosen toukat ovat kuitenkin haluttua herkkua kiinalaisessa ruokapöydässä, joten hukkaan ne eivät mene.


Ihmisnäkökulma

Kuitujen osalta eettiset ongelmat keskittyvät lähinnä puuvillan tuotantoon. Viljelyssä käytetyt hyönteismyrkyt ja lannoitteet ovat vaaraksi viljelijöiden terveydelle. Puuvillan maailmanmarkkinahinnan heilahtelut yhdessä suuryritysten siemen- ja lannoitemonopolien kanssa ovat taanneet puuvillan viljelijöille köyhissä maissa turvattoman ja epävakaan tulonlähteen. Esimerkiksi 2000-luvun taitteessa kymmenettuhannet velkaantuneet puuvillanviljelijät Intiassa eivät löytäneet muuta vaihtoehtoa ongelmiinsa kuin itsemurhan.

Reilun kaupan puuvillalla pyritään vaikuttamaan puuvillan tuotannon eettisiin ongelmiin, eli siihen, että viljelijät saisivat kohtuullisen korvauksen työstään. Tätä kutsutaan takuuhinnaksi, joka kattaa kestävän tuotannon kustannukset. Reilun kaupan tuotannossa ei saa käyttää lapsityövoimaa ja puuvillan kasvatukselle on ympäristökriteerit. Reilun kaupan sertifikaatti kattaa ainoastaan puuvillan tuotannon, ei tekstiilin tuotantoa kuidusta eteenpäin.

Yksi tekstiiliteollisuuden suurimmista ongelmista on se, että se riistää työntekijöitään. Nykypäivän kulutuskulttuuri vaati aina vain enemmän, halvemmalla ja useammin vaihtuvia vaatteita. Tämän vuoksi tuotanto on täytynyt siirtää alhaisen elintason maihin, joissa usein työntekijöiden työoloja ei pystytä, voida, tai jopa haluta, valvoa. Tuotannon paineiden alla työntekijät joutuvat tekemään töitä epäinhimillisissä paikoissa, aivan liian alhaisella palkalla ja aivan liian pitkiä päiviä.

Suomessa oli vielä 1970-luvulla elinvoimainen tekstiiliteollisuus ja Suomessa valmistettuja vaatteita oli paljon saatavissa. Pikkuhiljaa vaateteollisuus siirsi valmistuksen halvempiin maihin. Tällä hetkellä suurin osa vaatevalmistajista tuottaa vaatteensa eri Aasian maissa. Erilaisten kampanjoiden avulla työntekijöiden oloihin siellä on pyritty kiinnittämään huomiota ja erilaisia parannuksia on yritetty saada aikaan kansainvälisellä painostuksella. Suuret vaatejätit suunnittelevatkin siirtävänsä tuotantoa seuraavaksi Afrikkaan, missä vaatteita voisi tuottaa taas vieläkin halvemmalla.

Puhtaat vaatteet kampanjan mukaan vaatekappaleen hinnasta vain 0,5-5 % menee työntekijöiden palkkoihin! Eli, jos uusi paitasi maksoi 10 €, niin sen ompelijalle maksettiin siitä parhaimmillaan 50 senttiä, tai ehkä jopa vain 5 senttiä! Tarvitsee ommella aika monta paitaa, että saisi kasaan elämiseen vaadittavat rahat. Nyt ehkä ymmärrät, miksi työntekijät joutuvat tekemään niin pitkiä päiviä. Toki eläminen matalan elintasonmaissa on halvempaa, mutta tekstiilityöläisille maksetut palkat eivät yleensä riitä edes halvimpiin elinkustannuksiin.


  • Lisätietoja:
    • Saramäki, Rinna 2014: Hyvän mielen vaatekaappi. Jyväskylä, Atena
    • Moilala, Outi 2013: Tappajafarkut ja muita vastuuttomia vaatteita. Helsinki, Into
    • Gunilla Ander 2011: Puuvillan likainen tarina. Helsinki, Like

(Linkkien toimivuus tarkistettu 4/2019)


Ekologinen kuitukuluttajuus


PALAA MIKÄ KUITU? -ALOITUSSIVULLE

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!